Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2019

Ravitsemusterapeutti testaa taas

Aika monta ruokien testailupostausta on tullut kirjoitettua blogihistorian aikana. Koska edelleen tykkään kokeilla uusia juttuja, niin tässäpä katsaus viime syksynä ja nyt alkutalvesta kokeilemiini tuotteisiin jaoteltuina suosikkeihin ja ei niin suuriin hitteihin. Kuulen myös mielellänin teidän kokeiluista sekä mielipiteitä, jos olette testailleet samoja juttuja kuin minä. Makuasiaoistahan ei pidä kiistellä, mutta sivistyneesti voi keskustella ;-D. Uudet ideat ovat myös aina tervetulleita. Mutta mennäänpä asiaan eli tuotearvosteluihin:

"Hittituotteet"

Yogi tea classic
Ehkä olen maistanut tätä joskus aiemminkin - en ole varma - mutta vaikka olisinkin, niin tämä ansaitsee silti erityismaininnan, koska....harvoin mikään tee on näin täydellistä. Aivan vastustamaton vahvan mausteinen coctail kanelia, kardemummaa, inkivääriä, neilikkaa, mustapippuria ja kaneliöljyä. Mä ainakin haluan, että teessä on kunnolla makua ja tässä sitä todellakin on. Erityisplussa siitä, ettei tähän ole tungettu sitä iänikuista lakritsinjuurta, jota on melkein kaikissa muissa hyviltä kuulostavista mausteisissa teelaaduissa. Lakritsinjuuri on minusta usein öklöllä tavalla makeaa ja toiseksi se nostaa verenpainetta, jos on siihen taipumusta. Mulla on. Joskus sain jopa aikaiseksi lievän hypokalemian (labroissa, ei siis niin, että olisin sitä mitenkään tuntenut) syömällä reippaasti lakritsia (en ainakaan keksinyt mitään muuta syytä sille silloin). Siksi en periaatteesta halua litkiä litroittain teetä, jossa on lakritsinjuurta. Ja kuppitolkulla tätä tosiaan kului, kun onnistuin saamaan flunssan ennen joulua ja toisen heti perään joulun jälkeen. Huomaan flunssaisena, että hinku juoda kahvia poistuu kokonaan ja sen sijaan haluan nimenomaan teetä - mitä mausteisempaa, sen ihanampaa. Mutta voi tätä juoda ihan muutenkin talvipäivän lämmikkeenä. Olen niin koukussa!

 Kikhernepasta
Kikhernepastaa ja paistettua quornia + kesäkurpisaa :-P.
Olen aina välillä hipelöinyt papupastoja kaupassa, mutten kuitenkaan ostanut, koska ne ovat aika kalliita ja potentiaalisesti ei niin vatsaystävällisiä. Aikoinaan maistoin vihreää linssipastaa (siitäkin taitaa olla tuotearvostelu vanhemmissa blogautuksissa), joka ei todellakaan ollut mikään suuri makuelämys. Nyt kun olen aloittanut projektini yrittää totuttaa suolisto säännöllisempään palkokasvien käyttöön ja kuultuani kikhernepastasta posiviisia kommentteja, päätin antaa sille mahdollisuuden. Testiin pääsi Palmuston tagliatellea muistuttava versio. Todella ihana pehmeä maku, jota ei tee mieli peittää esimerkiksi ketsupin alle. Monashin mukaan kikhernepastojen pitäisi myös olla suhteellisen low FODMAP pieninä annoksina (en löytänyt appistani tarkkaa määrää, vaikka yritin etsiä). Saattaa siis olla, että nämä toimivat myös herkkävatsaisemmille. Nogasinia voi myös tietysti ottaa avuksi, jos haluaa laajentaa ruokarepertuaariaan palkokasvien maailmaan, mutta oma sietokyky arveluttaa. Itse söin n. 50 g (kuivapaino) ilman entsyymejä, mutten ehkä ole enää niin superherkkä kuin joskus aikoinaan. Ehdottomasti jatkoon. Toisaalta miksiköhän edes epäilin tämän maistuvuutta? Voiko mikään kikherneistä tehty olla muuta kuin taivaallista?

Puhdistamon suklaa-riisiproteiini
 Oma proteiinijauhesuosikkini on edelleen (aina ja ikuisesti?) hamppuroteiini (tiedän, olen ehkä vähän outo) erityisesti kaurajogurttiin sekoitettuna ja pähkinöillä/siemenillä/ kuivatuilla marjoilla/banaanilastuilla kuorrutettuna, mutta tämä tuote tulee hyvänä kakkosena. Olin ensin vähän epäileväinen sen suhteen, että tässä ei ole mitään makeutusta, vaan riisiproteiinin sekaan on vain heitetty kaakaota ja hippunen suolaa. Pari kertaa maisteltuani totesin, että oikeastaan maku on kivempi kuin stevialla maustetuissa tuotteissa. Mulle maistuu toisaalta myös erittäin tumma suklaa ja kaakaonibsit, eli pidän kaakaon vahvasta mausta noin ylipäätään. Tästä tulee hyvä "proteiinikaakao" esimerkiksi mantelijuomaan sekoitettuna välipalaa tai ateriaa täydentämään. Toimii myös ihan ok kaurajogurtin seassa ja voisin kuvitella, että jos kaipaa enemmän makeutta, voisi makeutettu manteli-/pähkinäjuoma tai luonnostaan makeampi kaurajuoma olla hyvä pohja, johon sekoittaa. Jos joku nyt miettii, että pitääkö käyttää proteiinijauheita, niin ei toki, jos ruokavaliossa on hyvin muita proteiininlähteitä tai jos kuuluu niihin, jotka pärjäävät hyvin vähemmälläkin prodella. Itse en kuitenkaan pysy kunnolla kylläisenä vähäproteiinisella ruoalla. Siksi täydennän mielelläni mm. puuroaterioita tai hedelmävälipaloja jollakin proteiinipitoisella. Minulle kasviprodejauheet ovat käytännössä maitotuotteiden korvike.

Ihan ok

Violetti kiinankaali
Luulen, että tämä on jokin ÅTH:n tuote, jota ei välttämättä edes kuskata mantereelle. Pakko oli kokeilla, kun bongasin tämän S-marketin vihannesosastolla. Väri on vaan niin upea. Maullisesti vastaa tavallista kiinankaalia, joka on mun mielestä ihan okei, muttei mikään suursuosikki. Tästä saa joka tapauksessa aikaan todella näyttäviä salaatteja. Ainakin itse olin ylpeä lopputuloksesta, kun innostuin tekemään esteettisesti vähän kauniimpaa ruokaa 
 








                                                                Violetti bataatti
Liila on näköjään hitti mun ruokapöydässä just nyt. Olen yrittänyt kokeilla vähän uusia kasviksia ja juureksia saadakseni vaihtelua syömisiin ja erilaiset kauniit värit inspiroivat. Kun kaikki tavalliset bataatit olivat vähän liian suuria halutessani tehdä vain yhden pellin uunijuureksia, ostin kokeeksi liilan luomubataatin. Väri oli todella hieno, mutta pettymyksekseni liilat bataatit (tai ainakin tämä yksilö) ovat jauhoisempia ja vähemmän makeita kuin perinteinen oranssi. Rakastan tavllista oranssia bataattia, joten tämä oli vähän pettymys, vaikkei maussa sinänsä ollut mitään vikaa.


Pinkit perunat
Näitä saa vain kilon pusseissa, joten kotiin en ole viitsinyt ostaa, koska en saa sellaisia määriä perunaa kulumaan. Jouluna oli kuitenkin sopiva sauma kokeilla, kun en ollut yksin syömässä. Tehtiin uunijuureksia (peruna, persiljanjuuri, palsternakka, bataatti) tofun ja rosollin kaveriksi. Nämä olivat mielestäni oikeastaan enemmän liiloja kuin pinkkejä, mutta kivan värisiä kuitenkin. Koostumus oli aika jauhoinen. Itse tykkään enemmän kiinteistä perunoista, muttaa uunipotuissa jauhoinenkin menee. Erityisesti kuori oli herkullista, mutta kokonaisuutena silti ehkä vain ok, ei mikään suuri uusi herkku, jota pitää saada jatkuvasti. Lähinnä väri on se juttu näissäkin

Fazerin gluteeniton juuresleipä
Tässä on pohjana kauraa ja juureksina porkkanaa, perunaa ja ihan vähän punajuurta (3%) väriä antamassa. Pakkohan tätä oli saada maistaa, kun joululomalla Prisman hyllystä bongasin. Odotukset olivat korkealla, minkä vuoksi ehkä hiukan petyin, kun maistoin. Rakenne oli tosi littana, mikä vähän häiritsi (ok, ymmärrän, ettei gluteenitonta saa aina kuohkeaksi, mutta kyllä muut lepomot siinä silti onnistuvat usein paremmin kuin Fazer). Maultaan nämä olivat ihan ok. Kuvailisin yhdistelmäksi porkkanalettuja ja vähähiilihydraattista leipää, mikä on tavallaan ironista, koska kaupan VHH-leiväthän ovat/olivat melkein puhdasta gluteenia + vähän siemeniä. Mutta jollain oudolla tavalla nämä silti muistuttivat Minihiilaria ja vastaavia. Ihan syötäviä ja varmaan kivaa vaihtelua keliaakikon leipävalikoimaan, mutta itse en jää itkemään sen perään, ettei tätä saa Maarianhaminasta.

Risenta mandel & hasselnöt -mysli
Olin mukana risteilyllä Tukholmaan suklaamessuille viime lokakuussa. Kyseessä oli yhdelle työporukastamme eläkkeelle jäännelle lahjaksi annettu reissu. Voin sanoa, että mä en ole mikään messuihminen, joten kun oli mahdollisuus päästä loppupäiväksi Ikeaan shoppaamaan tuntitokulla messuilla pyörimisen sijaan, tartuin tilaisuuteen. Ja ei, Ikeakaan ei ole mun juttu, joten aika nopeasti poistuin sieltäkin (kun lopulta löysin ulos - Kungens kurvan Ikea on mieletön labyrintti!) ja hiippailin enemmän omien intressien parin, eli shoppaamaan vähän treenivaatteita ja ICA:n tutkimaan ruotsalaista elintarvikevalikoimaa. Mukaan tarttui mm. tämä auringonkukansiemenistä, tattarihiutaleista, manteleista, kurpitsansiemenistä, hasselpähkinöistä, gojimarjoista, maissihiutaleista ja quinoasta koostuva mysli. Odotin, että tämä olisi tosi hyvää, mutta eipä oikein yltänyt odotusten tasolle. Siis kyllähän tätäkin syö, mutta jotain kai kertoo se, että paketista on vieläkin pohjat jäljellä, vaikka ollaan puolessavälissä tammikuuta. Plussa sentään sille, että Ruotsissa Risentan tuotteet ovat paljon halvempia kuin meillä Ahvenanmaalla. Ei tullut turhaan rahaa haaskattua sentään. 

"Ei jatkoon"

Elovena Muru -kaurajauhis
Tätä mainostettiin syksyllä Pk-seudulla niin kovasti, että kuvittelin, että nyt on kyseessä vähintäänkin jokin nyhtikseen verrattava uusi herkullinen vegeproteiini. Ostin heti kotiin paketin, kun se rantautui meidän S-marketiin. Siskoni oli kyllä varoitellut, ettei ollut hänen makuunsa, mutta ajattelin, että mokomaa nirsoilua - kunnes maistoin itse. Siis miten jokin näin paljon pienjyrsijöiden pelleteiltä näyttävä (ja maistuva?) tuote on voinut päästä markkinoille? Todella mauton ja rakenteeltaan epämiellyttävä (tahmea - muistuttaa kokoon puristettua kauralesettä, mitä se pitkälle onkin). Ihan oikeastin kärsin syödessäni pari ekaa annosta tästä tekemääni tomaatti-"jauheliha"kastiketta. Viimeinen annos oli vähän parempi - joko olin ehtinyt tottua tai sitten pitkään tomaatissa lilluminen vähän paransi rakennetta. Mutta joka tapauksessa ei jatkoon. Kertokaa ihmeessä, jos joku teistä on maistanut tätä ja oikeasti tykännyt. Mun mielestä ei voi edes puhua samana päivänä kuin nyhtökaurasta.





 da Carla Durra & lila morotspasta
Ostin tätä samaisella reissulla Ruotsiin kuin Risentan mysliä. Ruotsissa on mielestäni tosi hyvä gluteeniton tarjonta muitakin kuin pelkkiä riisipohjaisia tuotteita - ja ihan kohtuulliseen hintaan. Olisin halunnut ostaa puolet ICA:n GF-hyllyn tuotteista, mutta hillitsin himoni ja valitisin tämän + 100 % täysjyväkaurapastan. Durra & lika morot oli väriltään aivan huikeaa (siis violettia) - harmi etten ottanut kuvaa - mutta rakenne ja maku jättivät toivomisen varaa. Jauhoista ja lievästi makeaa. En tykännyt yhtään. Siihen taitaa olla syynsä, että pasta tehdään yleensä vehnästä, vaikka on tietysti ihan hyviäkin gluteenittomia vaihtoehtoja olemassa. Annan silti tälle plussan siitä, että oli käytetty kekseliäästi harvinaisempia raaka-aineita. 100 % kaurapasta oli parempaa: sitä voisin melkein suositella.

Happy coco -kookosjogurtti
En suoraan sanoen ymmärrä, miksi kookosjogurttia hehkutetaan niin paljon. Olen kokeillut kerran tehdä omaa ja silloin luulin, että epäonnostuin valmistusprosessissa, koska käytin kevyempää kookosmaitoa tai koska maitohappobakteerikapseli, jolla fermentoin (Idoform A-biotic), ei ehkä ollut paras mahdollinen. Mutta maistettuani tätä kaupan versiota totesin, etten yksinkertaisesti vain pidä kookosjogurtista. Miten jostain niin ihanasta kuin kookos voi saada jogurttina niin mitäänsanomatonta tai jopa vastenmielistä? Jotenkin hapattaminen hävittää koko kookoksen täydellisen hiukan makean ominaismaun. Noh, toisaalta kookosjogurtti ei ole ravitsemuksellisesti mikään kovin huipputuote (ei täydennetty, ei juurikaan prodea), joten eipä tarvitse harmitella, että jotain tosi ravinteikasta jäisi makumieltymysten takia hyllylle. Itse näen tämän enemmän jälkkärinä kuin tavallisen jogurtin korvikkeena ja toki kookosjogurttia voi käyttää hyvän ruokavalion osana, jos siitä sattuu tykkäämään. Minä ilmeisesti en.


perjantai 21. joulukuuta 2018

FODMAP-toleranssia testaamassa

Heipä hei pitkästä aikaa. Blogitauko venähti aika pitkäksi, koska kesällä en oikein kokenut inspistä kirjoittamiseen ja syksyn mittan olen lukenut pari kurssia urheiluravitsemuksen perusteita Itä-Suomen avoimessa yliopistossa. Kirjoituspanos on siis suuntautunut lähinnä kurssitöihin bloggaamisen sijasta. Minusta tuli myös marraskuussa toistaiseksi työpaikkani ainut ravitsemusterapeutti, kun toinenkin kollegani jäi äitiyslomalle, mikä aiheutti oman stressinsä. Positiivisesta näkökulmasta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että rateilla on paljon parempi työmarkkinatilanne kuin vielä muutamia vuosia sitten, eikä vastavalmistuneenkaan kannata ahdistella työttömyydestä, kun kaikkia sijaisuuksia ei edes saada täytettyä. Suhtautukaa siis varauksella muutamia vuosia sitten kirjoittamiini ruikutuspostauksiin ;-D.

Nyt kun olen saanut naputeltua viimeisen kurssityöni valmiiksi ja odottelen iltalentoa Helsinkiin jouluksi (kyllä, tunnen pientä huonoa omatuntoa siitä, että valitsin taas ilmaston kannalta väärän tavan matkustaa mantereelle) ajattelin, että voisi olla hyvä sauma päivitellä vähän blogiakin. Aiheeksi päätin valita FODMAP-hiilihydraattien sietokyvyn testaamisen, koska se on ollut itselleni ajankohtaista viime viikkoina ja kuukausina. Kyseessä on myös tärkeä aihe, koska kuten minä, myös moni muu ruokavaliolla vatsaoireensa rauhoittanut kokee pienimuotoisia (tai suurempiakin) kauhun tunteita ajatelleessaan, että pitäisi lähteä testailemaan toleranssia mahdollisesti järkyttäviä oireita aiheuttavien ruoka-aineiden kanssa. Miksi ei vain jäädä ikuisesti mukavuusalueelle tiukemman ruokavaliorajoituksen kanssa, jos se kerran toimii ja tuo hyvän olon? Ongelmana tässä on se, että tutkimuksissa on nähty tiukan FODMAP-rajoituksen aiheuttavan hyvien bifidobakteerien määrän vähenemistä suolistossa. Käytännössä on siis mahdollista, että pitkällä tähtäimellä alkuun oireet rauhoittanut ruokavalio viekin suoliston kuntoa huonompaa suuntaan tai ainakin on kokonaisterveydelle epäedullinen. Siksi ruokien palauttaminen takaisin sietokyvyn rajoissa on niin tärkeää eliminaatiojakson jälkeen.



Omaksi puolustuksekseni on sanottava, etten koskaan ole ollut ihan niin tiukalla FODMAP-rajoituksella kuin eliminaatiovaihe vaatisi. Ensinäkin koska tietoa elintarvikkeiden FODMAP-pitoisuudesta oli vielä 4 vuotta sitten vähemmän kuin nyt ja toiseksi, koska en nähnyt mitään syytä eliminoida esim. suurta rakkauttani soijajogurttia, kun en kokenut saavani siitä mitään ylitsepääsemättömiä oireita. Siten suolistoni on koko ajan saanut esimerkiksi hiukan galakto-oligosakkarideja bifidojen ruoaksi. Tästä huolimatta olen alkanut miettiä, voiko suolistoni kuitenkaan optimaalisesti, koska olen viimeisen kahden vuoden aikana herkistynyt niin kovasti biogeenisille amiineille ja saanut kamppailla jatkuvien migreenioireiden kanssa. Haluttomuus rajata ruokavaliosta pois aina vain lisää terveyttä edistäviä mutta päänsärkyä (tai vatsavaivoja) aiheuttavia ruoka-aineita on saanut etsimään uusia toimintamalleja. Ehkä voisinkin lähteä lähestymään ongelmaa lisäämällä takaisin suolistobakteerien hyvinvointia tukevia aineksia? Inspiraatio tähän lähti oikeastaan vegaaniruokavalion kokeilusta Urheiluravitsemuksen erityiskysymykset -kurssilla, jonka yhteydessä törmäsin mm. vähärasvaisen kasvipohjaisen (vegaanisen) ruokavalion kipuoireita lievittävään vaikutukseen joissakin tutkimuksissa. Vaikka rehellisyyden nimissä himoitsin eläinkunnan tuotteita ihan hulluna tuon kolmen päivän testin aikana, päätin kuitenkin myöhemmin kokeilla uudelleen, miten kasvispainotteisempi ruokavalio vaikuttaisi päänsärkyoireeseen, josta oli tuolla hetkellä tullut taas päivittäinen riesa viimeiset 20 + päivää putkeen. Vähärasvaisuuteen en kyllä lähtenyt, koska en koe, että kykenisin voimaan hyvin ja pysymään kylläisenä ilman riittävää määrää hyviä rasvoja.


Jos haluaa saada kasvipohjaisesta ruokavaliosta monipuolisen ja tasapainoisen kokonaisuuden, ei voi olla liian tiukka FODMAP-hiilarien kanssa, vaikka tiedän toki vegaanista FODMAP:a noudattaviakin hekilöitä olevan. Kokeiluni siis suorastaan pakotti testaamaan FODMAP-toleranssia. Olin jo aiemmin todennut, että fruktoosi ei ole minulle kovin paha ongelma, joten mango on päässyt takaisin ruokavalioni osaksi mm. lasten soseena ja ostinpa jopa tarjouksessa olleen ready to eat -mangonkin. Nam. Papujen lisäämiseen lähdin ensin Nogasinin (alfagalaktosidaasientsyymi) kanssa ja puoli purkkia huolellisesti huuhdottuja tölkkimustapapuja onnistuikin täysin ongelmitta sen avulla. Jes! Kikherneitä ja linssejä tölkissä syön ilmankin, koska niiden FODMAP-pitoisuus on matalampi. Rohkaistuneena otin vieläkin suurempia askelia ja kokeilin myös kidney-papuja, joissa on galaktaanien lisäksi fruktaaneja, joita Nogasin ei kykene pilkkomaan. Pistinpä samaan kulhoon 1/4 avokadoakin. Yhtenä iltana söin kokonaisen ison granaattiomenan (fruktaaneja). Tässä vaiheessa voin sanoa, että toleranssi ylittyi. Urgh, miten turvonnut olin päivätolkulla. Opetus: ei kannata kuvitella, että voi siirtyä "nollasta" syömään reippaasti kaikenlaisia FODMAP-lähteitä. Ja ehkä toisena opetuksena jo oikeastaan aiemmin tietämäni seikka, että fruktaanit kuuluvat minulle hankalampiin "mapseihin". Sinnikkäästi kuitenkin kestin läpi turvotuksen (toki siis vähensin FODMAP-kuormaa) ja siinä samalla totesin jälleen, että kauran vatsaystävällisyydestä huolimatta minulle tulee ongelmia, jos syön sitä ihan liikaa (kuten helposti käy, kun etsii vatsaystävällisempiä vaihtoehtoja). Yrittäessäni keksiä, millä korvaisin liian kauran, joka oikeasti aiheuttaa minulle turvotusta ja ummetusta (kyllä!), päädyin kokeilemaan uhkarohkeasti ruista. Ja arvatkaa mitä: olen syönyt viikon aikana ihan yksin paketin Uotilan maalaisruislimppua "kuolematta" mihinkään vatsakriisiin. Jeesssss! Ei niin, että kuvittelisin voivani alkaa syödä ruistakaan mielin määrin (2 pientä palaa kerralla ei kuitenkaan ole mikään suuri määrä), mutta koin silti päässeeni aimo harppauksen eteenpäin. Apuna on ollut myös Alflorex-maitohappobakteeri, jonka aloitin vastikään ja joka tuntuu sopivan minulle hyvin. Tosin vaikea sanoa, miten suuri vaikutus sillä on ollut toleranssin nostamisessa. Joka tapauksessa olen niin tyytyväinen siihen, kuinka paljon olen edistynyt FODMAP-toleranssin testailussa ja ruokavalion laajentamisessa.


Miten sitten kävi päänsärylle? Ainakin sain migreeniputkeni katki sillä reilun viikon jaksolla, jonka olin täysin kasvipohjaisella ruokavaliolla. Siitäkin huolimatta, että vatsa ei alkuun todellakaan voinut hyvin. Nyt olen sitten lisäillyt vähän eläinperäistäkin takaisin mm. syömällä eilen lämminsavulohta ja porkkanalaatikkoa työpaikan joulupöydässä. Koen, että täysi eläinperäisten tuotteiden hylkääminen olisi minulle turhan haastavaa ainakaan nyt, koska en edelleenkään voi syödä FODMAP-hiilaireita miten huvittaa ja sipuli aiheuttaa jo ajatuksena kylmiä väreitä (tosin söin onnistuneesti marinoitua tofua, jossa oli vähän valkosipulia) ja koska arvostan edes jonkilaista joustavuutta sosiaalisissa ruokailutilanteissa. Mutta olen ainakin inspiroitunut syömään erittäin paljon kasvispainotteisemmin kuin pitkään aikaan (juu, on tullut ehkä vähän yliannosteltua maitorahkaa ja broileria), vaikka vegaanikokeilua kurssityötä varten aloittaessani (ja sen aikana) olinkin hyvin skeptinen koko touhua kohtaan. Mutta ilman tuota kokeilua tuskin olisin uskaltautunut kokeilemaan näin paljon erilaisia FODMAP-lähteitä.

Mites lukijat? Oletteko uskaltaneet testailla vatsan sietokykyä? Onko löytynyt jotain, minkä on voinut palauttaa ruokavalioon?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Tanssitunnit, jooga ja ruoanlaitto - mähän kehityn!

Kuten tiedätte, olen se ruoanlaittoa inhoava ravitsemusterapeutti, jonka mielestä - ainakin entisessä elämässä - matalatehoinen liikkuminen on kuolettavan tylsää. Ja se, joka ei pysy tanssitunneilla mukana matkassa. Koska aina ei voi kuitenkaan vetää täysillä - ainakaan pidempää aikaa - kropan rupeamatta sanomaan vastaan ja koska ainakin IBS-potilaan ruokavaliosta tulee yksipuolinen ja pidemmän päälle tylsä, jos ei laita ruokaa, on välillä pakko tehdä asioita, jotka ei niin huvita. Myönnän, etten ole tehnyt näitä juttuja siksi, kun niin kauheasti haluan, vaan siksi, että kroppa ja mieli sanoo, että tarttis. Joka tapauksessa annan itselleni ison papukaijamerkin (Olenko muuten kertonut teille joskus Helsingin yliopiston fysiologian opettajastamme, jolla oli oikeasti tapana lähetellä aitojen papukaijojen kuvia meilin liitteenä, jos oli tehnyt jonkin työn tosi ansiokkaasti ;-D?) siitä, miten kiltisti olen harjoitellut "ei niin huvita"-juttuja. Jopa todennut, että niistähän voi tykätä (ainakin lopputuloksesta, jos puhutaan ruoasta) ja niissä voi kehittyä.

Olen ruvennut käymään joogassa, koska olen the stressaaja ja oikeastin tarvitsen "varva ner" -harjoituksia. Muutaman kerran jälkeen aloin jo odottaa lauantaiaamun yin-joogaa. Siis minä, joka intin muutama vuosi sitten fysioterapeutilleni erittäin ponnekaasti vastaan, kun hän yritti myydä minulle joogaamista, siis lähinnä astangaa, kun torppasin kaiken kevyemmän alkuunsa. Mutta oikeasti rentouttava liike tekee hyvää, vaikkei kokisi edes olevansa niin stressaantunut. Harmittaa ihan aidosti, että joogaohjaajamme jää äitiyslomalle. Pitää löytää jokin korvaava juttu ehdottomasti.

Myös se ekalla kerralla täysin mahdottomalta tuntunut latinotanssitunti alkoi 2-3 kokeilun jälkeen mennä paremmin. Siis ei, en edellenkään saa käsiä tietyissä biiseissä menemään oikeaan tahtiin, mutta sentään sen verran olen edistynyt, etten ole ihan hukassa ja epätoivoinen koko aikaa. Uskalsin myös mennä eturiviin häpeämättä silmiä päästäni sitä, miten teen koko ajan väärin. Niin taitava minusta tuskin tulee koskaan, että tuosta saisi kovatehoista treeniä (joudun keskittymään liikaa askeleisiin), mutta ehkä se onkin just hyvä. Voin lisätä tanssitunnit listalle matalatehoinen liikkuminen, joka on hauskaa. Sellaistakin siis on olemassa, jess!

Olenko menettänyt rakkauteni kovasykkeiseen liikkumiseen? No en. Mutta olen vähentänyt sitä huomattavasti. Koska ei ole kiva, jos paikat ovat jumissa jatkuvasti tai yöunet menevät täysin pilalle treenin takia. En ole uskaltanut esimerkiksi spinningiin viikkoihin, koska menen siitä aivan liian ylikierroksille. Ehkä vielä joskus, mutta ei ainakaan just nyt.

Ylitin itseni myös keittiön puolella ja päätin laittaa vaihtelun vuoksi vähän erilaista ruokaa. Ei todellakaan mitään kolmen ruokalajin illallista tai edes sellaista, minkä väsäämiseen menee kauan. Mutta vaihtelua. Inspiroiduin kaupassa ostamaan tarjouksessa olleen sitruunamelissan. Sen kaveriksi lähti mukaan paketti Pirkka mietoa punaista chiliä. Haudutin sitten miedolla lämmöllä kannen alla paketin pakasteseikuutioita, 1 pilkotun chilin ja rosmariinia kylmäpuristetun oliiviöljyn kanssa. Ennen tarjoilua silppusin päälle sitruunamelissaa. Oli muuten hyvää, vaikka mitään reseptiä ei ollut pohjalla (ihan kuin mä laittaisinkaan mitään reseptistä nykyään...)! Lisäkkeeksi keitin kesän ensimmäiset (ruotsalaiset) uudet perunat. Nekin oli hyviä, vaikka ehkä minutin-pari vähemmän olisi voinut keittää ja kuoret joutui ottamaan pois, koska olivat "multaisen" makuisia. Omien kokkailujen lisäksi testasin Keijun uuden kolmen öljyn margariinin. Bongasin siis sen tässä jo pari viikkoa sitten kaupassa ja ravitsemusterapeutin minussa piti heti saada se, vaikka edellistä rasiaakin tavallista sinistä Keijua oli vielä jäljellä. Mutta pakko myöntää, että tässä kohtaa kyllä petyin: kovin mieto maku, vaikka sisältää kylmäpuristettua rypsiöljyä. Enemmänkin vieno kookoksinen vivahde. Ei pahaa, muttei kyllä mikään suursuosikkikaan. Täytyy sanoa, että jääkaappini maapähkinävoipurkit houkuttelevat enemmän...

Sellaista minun arjessani. Oletko sinä kehittynyt/ haastanut itsesi jossain, mikä tuntuu ei-niin-houkuttelevalta tai hankalalta? Tai haluatko vinkata kivasta matalatehoisesta liikkumisesta tai jostain hyvästä tuotteesta/ reseptistä?

lauantai 26. toukokuuta 2018

Arkisyömistä

Minusta on mielenkiintoista nähdä/kuulla, miten muut syövät. Tuskin kai olisinkaan nykyiselle alalleni päätynyt, ellei olisi. Erityisti tykkään nähdä tasapainoisia ruokapäiväkirjoja, joista näkyy riittävä ravintoaineiden saanti, mutta myös ruoasta nauttiminen. Tietenkään en halua, että kukaan kaunistelee syömisiään vastaanotolle tullessa: siitä kun ei ole mitään iloa hoitosuhteelle, lähinnä päinvastoin. Kaikenlaisten syömisten kanssa saa ja pitää tulla ja mitä rehellisemmin puutteistakin kertoo, sitä paremmin päästään työstämään oikeita asioita. Eipä ravitsemusterapeutteja edes tarvittaisi, jos kaikilla olisi syömisen palikat kunnossa (poislukien ehkä sairauksien ravitsemushoito, jota ei "maallikko" tietenkään voi ilman ohjausta hallita). Mutta jos vaikka seikkailen (treeni)blogeissa netissä, niin aina ilahduttaa, jos törmään niissä hyvää ja riittävään syömiseen.

Jotakuta muutakin varmaan kiinnostaa muiden syömiset, joten viihdytänpä teitä jälleen pienellä kurkistuksella omaan ruoka-arkeeni. Sitä ei missään tapauksessa ole tarkoitettu suoraan kopioitavaksi, koska eri ihmisillä on erilaiset tarpeet. Jos yrittää 100 % noudattaa jonkun toisen syömistyyliä, niin todennäköisesti menee metsään. Jotain inspiraatiota voi kuitenkin ehkä saada - tai ainakin hauskaa viihdykettä, jos ei muuta. Kun olen ruokapäiväkirjojani laskuriin välillä heittänyt, niin kaikkea muuta tulee käytännössä aina riittävästi paitsi jodia ja D-vitamiinia. Niitä otankin purkista, deetä lähinnä talvella. Hiilarigrammoja olen myös tietoisesti pyrkinyt säätämään ylöspäin, koska se nyt vaan takaa paremman suorituskyvyn, yleisen hyvinvoinnin ja palautumisen, jos haluaa (kestävyys)liikkua paljon. Pelkällä intuitiolla menen liikaa proteiinin ja rasvan puolelle, mikä ei ole mikään ongelma, jos treeni on eri tyylistä tai elämässä on vain kevyttä hyötyliikuntaa. Ihan erehdyksen ja opiksi ottamisen kautta olen kuitenkin huomannut, että nostolla n. 3-4 g/kg -> 5 g/kg /pv homma vaan pelittää paremmin enemmän treenatessa. Joskus kannattaa uskoa tutkimusta ja suosituksia, eikä aina luulla tietävänsä itse paremmin... Tällä en siis tarkoita, että kenenkään muun kuin ykköstyypin diabeetikon pitäisi jatkuvasti tsekkailla hiilarigrammoja tai muutenkaan laskeskella syömisiään. Pistokoe ja säätäminen oikeaan suuntaan riittää ihan hyvin, jos epäilee, että jotain puuttuu/ on epäsuhtaisesti. Tarvittaessa ammattilainen voi auttaa tässä hommassa.

Mutta sitten niihin syömisiin. Miltä näyttää meikäläisen ruoka-arki?

Aamupala
Ehdottomasti yksi pääaterioistani. En mene minnekään ilman suurta aamupalaa muusta kuin äärimmäisen hyvästä syystä ja silloinkin vastentahtoisesti. Aamupalan syöminen ei ole oikeastaan ikinä tökkinyt. Ehkä siksi, että olen pienestä pitäen oppinut, että se kuuluu päivään (miinus kökkövuodet syömisen kanssa). Nykyään aamupalassani on melkein aina vakiokomponentit, eli jotain kasviksia, maustamatonta soijajogurttia (Alpro tai Rainbow) Valo24 H -pellavarouheen ja pähkinöiden/ kuivattujen marjojen kanssa sekä erilaisia leipiä (tällä hetkellä useimmiten Fazerin vatsaystävälliset tai Uotilan 100 % kaura) ja/tai crackereita/riisi-/maissikakkuja. Leiville laitan margariinia/ tahinia/maapähkinävoita/juustoa. Juustosuosikkini on vähäsuolainen Polar 15 %, jossa maku on kohdallaan. Söisin joskus kyllä mielelläni myös punaleimaista Emmentalia, jos siitä ei tulisi päänsärky. Aamiaisen kyytipoikana menee vihreää teetä ja kahvia. Jos vakioainekset sattuvat olemaan loppu, niin sitten sovelletaan. Esimerkiksi soijajogurtin tilalla voi olla Oatlyn kaurajogurttia hamppuproteiinin kanssa ja päällä samat pähkinä-siemenhässäkät. Ostin myös vaihtelun vuoksi opiskeluajoilta tuttuja Axan havreflakes-muroja, kun huomasin niitä taas tulleen myyntiin ainakin täällä meillä. Leipävarastoon hankin paketin Semperin gluteenitonta kauranäkkäriä. Muistikuvissani se oli hyvää, mutta tällä kertaa kyllä petyin. Maku muuttunut, vai koostumusta muutettu? Joskus on ihan kiva syödä myös vaikka hotelliaamupalaa, jolloin saa vaihtelua. Arjessani syön soijajogurttia, mutta reissussa voin ihan hyvin ottaa tavallista lehmänmaitopohjaista. 

Lounas
Olen ihan mielettömän laiska pakkailemaan eväitä. Siksi pidän töissä kaapissa aina pähkinöitä/siemeniä ja puurohiutaleita. On vaan niin helppo keittää iso kaurapuuro (tai kaura-tattaripuuro, kun ostin uuden tuotteen, jossa on molempia), jota sitten täydennän yleensä soija- tai maitorahkalla pähkinöiden/siementen kera ja kasviksilla. Joskus, kun olen extra-ahkera tai vain kyllästynyt puuroon, pakkaan mukaan annoksen edellisen päivän päivälliseltä. Lisukkeena saattaa senkin kanssa olla soijarahkaa. Lounaalla juon yleensä valkoista tai vihreää teetä. Ei optimaalista raudan imeytymisen kannalta, mutta jotenkin vaan kaipaan yleensä jotain lämmintä juomaa (ja ihan pikkuisen piristystä) tässäkin välissä.




Välipalat
Syön yleensä 1-2 välipalaa iltapäivällä. Olen niin ylpeä itsestäni, kun olen vihdoinkin ryhdistäytynyt sen kanssa, että välipala syödään ennen kuin ehtii tulla liian kova nälkä, eli käytännössä viimeistään klo 16. Siis ihan kuin en muka ammattilaisena tietäisi, että niin kuuluu tehdä, mutta silti sitä vaan oon usein antanut periksi sille, että "kirjoitan vaan ensin nää vikat potilastekstit loppuun" tai "käyn vaan nopeasti kaupassa ensin". Virallisestihan mun työaika loppuu 16.00, mutta koska voin fleksata, niin aina ei sitä työtä tule lopetettua just silloin. Nyt olen siis todennut, että syön sen ekan välipalan just ennen töistä lähtöä, jos lopetan ajoissa ja joka tapauksessa viimeistään klo 16 maissa, vaikka jäisinkin vielä kirjoittamaan jotain. Pitää muuten vireystilan huomattavasti paremmin kohdallaan ja v-käyrän aisoissa. Helpontahan olisi syödä välipala iltapäiväkahvilla, mutta meillä se kahvi on ihan väärään aikaan (= liian aikaisin) mun luonnolliseen nälkä-kylläisyysrytmiin nähden. Siten juon yleensä vain sen 1/2 mukia kahvia tuolla klo 14 tauolla. Vähän vaihdellen syön joko isomman välipalan kerralla tai sitten vielä toisen myöhemmin. Riippuu fiiliksestä ja siitä, millainen on illan aikataulu esim. liikkumisen suhteen. Välipaloiksi syön usein Yosa sporteja (lähinnä marjamix-makua), tummaa suklaata, kaurajuomaa ja pikkuisen vihertäviä banaaneja (vähemmän FODMAP-yhdisteitä ja muutenkin enemmän mun makuun). Vaihteluna testasin myös ProFeel-rahkaa (vanilja), mutta se ei oikein iskenyt. Alpron maustettu passionrahka sen sijaan oli hyvää (parempaa kuin muistin), mutta hampaita vihloi jälkikäteen ikävästi. On vissiin happamampaa kuin voisi mausta päätellä. Joskus välipala saattaa olla myös jotain leivonnaista töissä, jos joku on tuonut jotain kokoukseen - varsinkin, jos se on juuri minua ja vatsani rajoitteita ajatellen väkerretty.

Päivällinen
Päivällinen (vai pitäisikö sanoa illallinen?) on myös yksi pääateroistani. Harrastan liikuntaa yleensä illalla, eikä siitä oikein tulisi mitään, jos söisi kunnon päivällisen just ennen (tai edes 2 tuntia ennen), joten olen kaikkiin päiviin vaihtanut päivällisen myöhäiseksi ja välipaloja iltapäivälle sen sijaan, että söisin aikaisen päivälisen ja iltapalaa illalla. Toimii paljon paremmin ja antaa myös ei-treenipäivinä vapautta käydä vaikka kaupassa tai kirjastossa töiden jälkeen sen sijaan, että tarvitsi heti rynnätä kotiin laittamaan ruokaa. Päivällisen vakkareita ovat tofu, kala, quorn ja broileri. Välillä syön myös kananmunaa ja nyt olen ihan intona myös kikherneistä. Vihreitä linssejäkin silloin tällöin. Punaista lihaa harvemmin. Vakiomausteita ovat oliiviöljy, paprika, rakuuna ja rosmariini. Lisäkkeiden suhteen olen just nyt pastamoodissa. Täysjyväriisinuudelia ja tattaripastaa on kulunut ja siinä samassa ketsuppia. Olin ensin vähän järkyttynyt siitä, että oli pakko ostaa perhepakkaus, kun lemppariketsuppiani (Felixin steviaversio) ei ollut pienempää, mutta hups heijaa, olenkin käyttänyt tässä kolmen viikon Ahvenamaalla olon aikana jo 1/2 pulloa, joten ehkei tuo family pack olekaan mitenkään liioiteltu :-O. Vaihteluksi ja säästäkseni itseni ihan tolkuttomilta arseenimääriltä riisistä olen myös keitellyt välillä quinoaa tai hirssiä. Jälkimmäinenkin on muuten oikein hyvä lisuke, vaikka yleensä ehkä käytetään enemmän puurossa. Yksi lempparipuuroistani onkin hirssi-quinoa kasvimaitoon keitettynä ja inkiväärillä maustettuna. Odotan kesää, että pääsen myös uusien perunoiden pariin. Vanhoista en niin hirveästi välitä. Oma lautasmallini muistuttaa illalla kestävyysurheilijan suositusta, eli kasvikset (yleensä salaatti, paprika, porkkana, kurkku, tomaatti tms.) tai vaikkapa marjat (esim. pussi mustikoita tai puolukoita) erilliseltä lautaselta ja sitten toinen lautanen pääruoalle. Ruoan lisänä syön vähän vaihdellen ja nälän mukaan kaurajogurttia + pähkinöitä/kuivattuja marjoja/havreflakesia ja/tai leipää/ crakereita/riisikakkuja/maissikakkuja + margariinia/tahinia/maapähkinävoita. Joinain päivinä juon lisäksi matelijuomaa tai yrttiteetä. Vakkarina menee myös kupillinen pylliumkuitumössöä suoliston balansointiin. Päivälliseni on iiiisooooo, koska varsinkin treenin jälkeen on aina kova nälkä. Yritän kuitenkin sen verran panostaa aiemmin päivällä riittävään ja tasaiseen syömiseen, ettei ihan menisi överiksi ilta-annokset. Lähinnä siksi, että uni kärsii, eikä fiiliskään ole mikään hehkein, jos päivällinen on aivan kohtuuttoman kokoinen.



Tuossapa pääpiirteet arjen syömisistä. Viikonloppuna yleensä laitan lounaaksikin jotain "oikeampaa" kuin puuroa. Tosin saatan sitten taas vastaavasti illalla keitellä ne hirssi-quinoapuurot ja kylkeen vaikkapa munakasta. Eipä siihen oikeasti mitään sääntöä ole, että jokaisen aterian pitää olla pilkulleen lautasmallin mukaan koottu tai kaksi lämmintä ateriaa tai muuta vastaavaa. Tärkeintä on, että ruokaa tulee riittävästi ja suunnilleen säännöllisesti aamusta alkaen ja että syömisessä on jotain balanssia muutenkin.

Miltä sun arkisyömiset näyttää?

lauantai 12. toukokuuta 2018

Åland - osa 2 alkaa

Parin kuukauden S-marketbreikin jälkeen palasin maanantaina oman alan pariin ja samalla myös takaisin Maarianhaminaan. "Hur känns det att vara här igen?", on ollut viikon kuuma kysymys. Pikavastauksena käytin: "vähän kummalliselta". Myönnetään, että parissa kuukaudessa ehti taas espoolaistua ja erinäinen määrä vinkumista - ehkä muutaman kyyneleen tiristäminenkin - mahtui viimeisiin viikkoihin "på fastlandet". Varsinkin, kun päätin lopulta tehdä ainoan oikeasti fiksun ratkaisun ja irtisanoa rakkaan asuntoni Kauklahdessa. Alun pienen kankeuden jälkeen elämään täällä pääsi kuitenkin taas helposti kiinni. Ihan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Melkein sama asuinpaikka (sama talo, eri asunto), melkein samat työtehtävät, sama työporukka.

Tällä kertaa otin itseäni niskasta kiinni ja päätin raahata myös pyöräni mukaan matkaan. Olin kyllä tietoinen, että se pitää viedä laivalla autokannelle. Mutta sitä en ihan ymmärtänyt, mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Naurakaa vain vapaasti kaikki te, jotka olette joskus risteilleet auton kanssa, mutta itselleni tällaisena "julkinen liikenne, pyörä tai omat jalat" -tapauksena asiat eivät olleet niin selviä. Siispä tökötin pyöräni - ja erinäisten matkalaukkujen - kanssa aivan väärässä paikassa Turun satamassa astumassa laivaan. Pointsit satamavirkailijalle, että hänellä piti pokka, kun ohjasi minua oikeaan paikkaan. Joka tapauksessa kirosin pakaasejani (vaikka ihana äitini sentään oli matkassa mukana raahaamassa puolet laukuista), kun talutin pyörää ikuisuuden pituiselta tuntuvan matkan oikeaan paikkaan nousta kyytiin autokannelle. Kaiken lisäksi olin kehittänyt kunnon kurkkukivun, jotta elämä ei olisi liian helppoa.



Pienestä kärsimyksestä kuitenkin monesti palkitaan ja nyt olen oikein onnellinen siitä, että minulla on pyörä käytettävissä. Kauppaan on niin paljon mukavampi polkea kuin kävellä ja illalla salilta hurauttaa nopeasti kotiin suihkuun ja syömään. Työmatkalla en niinkään pyörää kaipaa, koska kilometrin matkan taittaa ihan yhtä hyvin kävellenkin.

Ahvenamaalle kannattaa ehdottomasti tulla keväällä tai kesällä. Ei joulussakaan sinänsä mitään pahempaa vikaa ollut - onhan silloin sentään kauniit koristeet. Muttei sitä käy kiistäminen, että tämä saari herää eloon kesäkaudella ja merimaisema on jotain aivan huikaisevan kaunista aurinkoisella säällä. Toinen suosikkipiste menee sairaalan edustan kirsikkapuille kukassa. On melkein huvittavaa, miten onnelliseksi voi tulla auringonpaisteesta, alkavasta vehreydestä, kimmeltävästä merestä - ja tietenkin lämmöstä. Siitäkin huolimatta, että asun nyt toisen kerroksen erittäin valoisassa huoneistossa, jossa viikonloppuaamunakin herää kirkkauteen joskus kuuden jälkeen. Olen jopa melkein sopeutunut ajatukseen rinnakkaiselosta kaikkia maailman tauteja levittävistä punkkien kanssa. Tosin ensi töikseni varasin ajan kolmanteen TBE-rokotukseen, enkä kyllä ikinä uskaltaisi olla täällä koiranomistaja tai samoilla luonnossa ilman kunnon pitkiä housuja tai vastaavaa "suojavarustusta", mikä on mm. pomoni mielestä äärimmäisen hauskaa. Mutta kaikilla on omat inhonsa/kammonsa - eikö?

Kesäkauden tarjouksen myötä sain tehtyä paljon tavallista edullisemman salisopparin syyskuun alkuun asti Träningsverketille. Päätin kokeilla vähän uusia juttuja ja testasin zumbaa muistuttavaa tanssituntia sekä Yin-joogaa. Täytyy sanoa, että muistui taas mieleen, miksi mm. kilpatanssiharrastukseni loppui aikoinaan lyhyeen (tanssiparin innostuksen puutteen lisäksi). Jos olen jossain oikeasti huono, niin se on avaruudellisen hahmottamisen/geometrian ja musikaalisuuden lisäksi tanssiminen ja kaikki koordinaatiota vaativa. Eksyin siis tunnille toisen jumpparin suosituksesta, koska hänestä askelsarjat eivät ole vaikeita. Juuh, ei varmaan ihmisestä, jolla on lahjoja sellaiseen. Minulla ei ole, joten ainakin ensimmäisellä kerralla kaikki energia meni siihen, että yritin jotenkuten roikkua mukana askeleissa. Esimerkiksi salsa on minulle varmaan aina ja ikuisesti liian haastavaa. Mutta olenhan jollain tasolla aikoinaan oppinut zumbaamaankin, joten annan ehkä vielä muutaman mahdollisuuden. Musiikki noilla tunneilla on kuitenkin ihanaa ja sinänsä tykkään tanssia, vaikken oikeasti osaa.

Yin-jooga sen sijaan sujui meikäläiseltäkin oikein hyvin, jos jätetään laskuista se, että loppurentoutuksen aikana ajatukset harhailivat siihen, mitä laittaisi lounaaksi. Noin muuten koin tunnin ihanan huoltavana ja pitkät venytyksen juuri sinä, mitä kroppa tarvitsi. Venyttelen toki nykyään juoksulenkkien ja vaikkapa pumpin jälkeenkin, mutta ei kotona ikinä tule tehtyä niin systemaattisia kehonhuoltojuttuja kuin ohjatuilla tunneilla. Tuppaa kärsivällisyys loppumaan, jos on itsekseen, mutta ohjaajan kanssa kyllä pystyn ja jopa nautin. Ainakin itse koen, että keho suorastaan huutaa venytyksiä ja lempeää liikettä, kun on vetänyt muutaman kovemman treenin. Noin yleisemminkin uskon kehon viisauteen ja kykyyn viestiä tarpeistaan, jos sitä vain pysähtyy kuuntelemaan. Harmi, että harvalla on nykyään enää kykyä tähän kuunteluun, vaan mennään enemmän ulkoa määrättyjen sääntöjen ja ohjeiden mukaan. En siis kiellä, etteikö valmennuksesta, suunnitelmista ja suosituksista olisi joskus hyötyä tai että kaiken voisi tuntea (mm. huonot veren rasva-arvot tai maltillisesti kohonnut verenpaine eivät tunnu missään). Monissa asioissa, kuten levon tarpeessa tai sopivien ruokamäärien kohdalla keho osaisi kuitenkin viestiä, jos sille annettaisiin siihen mahdollisuus.

Ruokapuolella olen testaillut vähän lisää FODMAP-toleranssia ja päätynyt siihen, että mannitoli ei ole pahimmasta päästä. Söin vähän low-annosta suuremman satsin minttu-lime-chili-oliiviöljykastikkeella maustettuja bataatteja ja ihan hyvin meni. Samoin olen ilokseni todennut, että tölkitetyt kikherneet oikeasti taitavat olla se parhaiten sopiva palkokasvi (jopa parempi kuin ne vihreät tölkkilinssit). 1/2 pienestä tai 1/3 suuremmasta pakkauksesta (n.80-90 g) on mennyt oikein hyvin ja se alkaa olla jo ihan tyydyttävä annos 1-2 rkl näperrysten sijaan. Kiitos siis sinulle, joka totesit kommenteissa, että kikherneet sopivat suurempinakin määrinä. Ainakin toit lisäpotkun uskallukseen testata itsekin :-). Tulevaisuudessa kokeilen, mitä suolisto tuumaa uudesta päärynä-vanilja Yosa sportista. Päärynää on sen verran pieni määrä kuitenkin, että toivon menevän ongelmitta. Mausta en sitten tiedä - siskoni ainakin väitti sen maistuvan keinotekoiselta. Mutta katsotaan, mitä omat makuhermoni tuumaavat.


Viikonlopun kohokohta on tietenkin euroviisut. En tosin tiedä, jaksanko katsoa niitä illalla livenä, vai tyydynkö suosiolla Areenaan huomenna. Ja by the way , jos en ole muistanut mainita, niin onpa muuten ihanaa, kun on  koko viikonloppu vapaata nykyään!

Jos jollakulla on postaustoiveita, niin sellaisia saa esittää. En lupaa yhtään mitään siitä, paljonko kirjoitan tai en kirjoita blogia, mutta aina on pieni mahdollisuus, että inspiroidun ja silloinhan on mukavampaa, jos aihe kiinnostaa jotakuta muutakin kuin itseäni.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Peace of mind

Poljen rauhallisesti lämpimässä kevätillassa töistä kotiin. Kaksi junaa ehtii mennä ohi ennen kuin olen itse kotona. Toisen kohdalla huomaan miettiväni, että mitä väliä. Minulla ei oikeastaan ole kiire minnekään. Voin ihan hyvin ajaa sunnuntaipyöräilyvauhtia ja käyttää kolme varttia 8 km kotimatkaan. Nauttia rauhallisuudesta ja kevyestä liikkeestä. Tämä kai on sitä peruskestävyysharjoittelua, jota suuri osa aktiiviliikkujista tekee liian vähän? Suorastaan meditatiivista ja mielettömän rentouttavaa. Olen koukussa, suorastaan rakastunut. Haluan tallentaa tämän tunnelman ja jakaa sen kanssanne.

Viime aikoina olen miettinut taas paljon stressiä ja suorituspaineita. Koska niitä tuntuu olevan niin monella niin paljon. Olematta itse mikään poikkeus. Olen mielettömän hyvä stressamaan ja jonkin verran ottamaan suorituspaineitakin. Tosin jälkimmäinen on onneksi vähentynyt iän ja pohdintojen myötä. Joka tapauksessa missionani on oppia rentoutumaan enemmän ja paremmin. Varsinkaan suorituspaineiden alle en vain aio alistua. Taistelen vastaan! Koska koen, että liika suorittaminen, paineet ja jäätävä stressi pilaavat niin monen hyvinvoinnin ja välillä terveydenkin. Haluan oppia ja opettaa, että on ok olla keskeneräinen, epätäydellinen ja tehdä joskus vähemmän. Että omia rajoja pitää kunnioittaa ja kroppaa kuunnella. Että pitää olla lepohetkiä, rauhallisuutta ja akkujen lataamista. Koska vain sopivan tasapainon kautta löytyy todellista hyvinvointia ja kestävä tapa elää. Haluan, että kulttuuri yhteiskunnassa muuttuisi enemmän suuntaan, jossa hyvinvoinnin rikkovaa suorittamista ei enää ihannoitaisi. Toki nykyään puhutaan onneksi myös entistä enemmän unen, levon, rentoutumisen ja armollisuuden puolesta. Silti vallalla on myös vahvasti ajatus siitä, että enemmän, kovempaa, timmimmäksi...on parempi. Niin kauan kuin keskusteluissa, vastaanotolla, blogeissa jne. nousee jatkuvasti esiin ihmisten pahoinvointi, ylistressaantuneisuus ja suorituspaineet, niin kauan on vielä tehtävää vastaliikkeellä. Eikä sen vastavoiman tarvitse mielestäni olla mikään extreme-veto, kuten lähtö joogaretriittiin tai muutto maalle, vaikka niinkin voi toki tehdä, jos siltä tuntuu. Jos osaisi ajoissa jarruttaa, hengähtää ja antaa itselleen armoa, voisi ehkä jaksaa ihan "normaalissa" elämässäkin. Mutta liian usein pysähtyminen tulee vasta, kun on pakko. Kun kroppa tai mieli sanoo sopimuksen irti. Se on surullista. Sen vuoksi haastankin jokaisen miettimään tässä ja nyt: onko elämässäni tarpeaksi armollisuutta, rentouttavaa toimintaa ja asioita, jotka tuovat vastapainoa stressille? Mikä juuri minulle olisi se tapa lisätä omaa hyvinvointia ja jaksamista? Mitä tarvitsen suorittamisen vastapainoksi? Millä tavoin voin vähentää turhia paineita?

Minä olen löytänyt työmatkapyöräilystä uuden rakkauden. Joka tosin tuskin tulee olemaan elämässäni ajankohtaista muuton ja kilometriin typistyvän työmatkan vuoksi enää montaa viikkoa. Mutta ehkä voin korvata sen rauhallisilla pyörälenkeillä Ahvenanmaan kauniissa maisemissa vaikkapa viikonloppuisi. Tai jollain muulla ihanan rentouttavalla. Koska viikonloppuisin aion olla jatkossa vapaalla. Jo nyt tuntuu niin hyvältä tehdä vain normaalia työviikkoa (n. 38 h/vk) 6 (ja joskus 7) päivän viikkojen sijaan.
Ensi kesänä taas näissä maisemissa.


Rentoa sunnuntaita ja hengähdyshetkiä myös uuteen viikkoon!


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Tärkeintä on, että se toimii!

Minulle sattui viime vikolla töissä pikku äksidentti. Päästessäni kotiin laitoin mielestäni setelipussini siististi ohjeiden mukaan käärittynä kassakaappin luukkuun. Ilmeisesti se ei kuitenkaan riittänyt, sillä onnistuin silti jumittamaan luukun. Koska olihan noloa mokata tuolla tavalla, päätin että minähän en lähde ulisemaan apua, vaan hoidan homman itse kotiin. Kunnon ote siis luukusta ja veto kaikin voimin. Joo - ei niin järkevää. Olisin edes tehnyt sen hanskat kädessä, mutta enpä tietenkään ollut niin fiksu. Aukesihan se luukku ja samalla myös meikäläisen pienet sievät käpälät. Voin kertoa, että sattuuuuuu, kun saa metallisen kassakaapin luukun täysillä sormille. Ensin pyyhin veriroiskeet kassatoimistosta. Sitten kokeilin varovaisesti, että kai ne on vain muussina, eikä mikään toivottavasti poikki. Illalla otin ison annoksen parasetamolia (maha-suolikanavani ei vaan kestä tulehduskipulääkkeitä, jotka olisivat tehokkaampia). Siltikään en nukkunut paljon koko yönä. Seuraavana päivänä töissä oli haastavaa, kun pahiten osumaa ottaneet sormet eivät taipuneet ja jokainen pieni hipaisukin sattui sairaasti kipulääkityksen läpikin. Sain käyttää luovuttaa yrittäessäni täytää hevi-osastoa niiden sormien avulla, jotka suunnilleen toimivat ja kassalippaan tyhjennykseen meni päivän päätteeksi normaalin minuutin-parin sijaan varmaan kymmenen, kun yritin noukkia kolikkoja ulos lokeroista osumatta kipeisiin sormiin. Kotona olisin halunnut siivota, mutta jätin suosiolla väliin. Porkkanan kuorimiseen meni ikuisuus, samoin hiustenpesuun.



















Viikko edellä kuvatun tapauksen jälkeen kynnet ovat edelleen sini-mustat, mutta sormet sentään taipuvat lähes normaalisti ja jäljellä on enää pientä aristusta. Ihan onnessani olen tässä muutaman päivän ajan ihastellut sitä, että minulla on toimivat kädet. Tämä ei toki ole mikään uusi oivallus, vaan varsinkin terveydenhuollossa työskennelleenä olen ihan riittävän usein saanut muistutuksia siitä, että toimiva keho ei ole mikään itsestäänselvyys ja että terveys ja toimintakyky ovat miljoona kertaa tärkeämpiä, kuin miltä se kroppa näyttää. Oman ulkoisen olemukseni kanssa olen ollut aika hyvin sopusoinnussa ainakin viimeiset kuusi vuotta. Harmittavan paljon törmään kuitenkin kehovihaan, itseinhoon ja tyytymättömyyteen. Siihen pisteeseen asti, että ollaan valmiita uhraamaan jopa hyvinvointi ja terveys, kunhan vain mahduttaisiin johonkin ulkonäkömuottiin. Minusta se on surullista ja haluaisin niin kovasti, että useampi voisi olla kehonsa kanssa sinut ja tehdä valintansa sen perusteella, mikä on kropalle hyväksi sen sijaan, että yrittäisi väkisin pakottaa sen johonkin luonnottomaan malliin.

En sano, että on väärin haluta näyttää hyvältä. Kyllä minustakin on välillä kivaa olla kaunis tai laittautua, vaikka arjessa olenkin yleensä liian laiska ja mukavuudenhaluinen esimerkiksi pukeutumaan tip-top tai meikkaamaan. Itsensä huolittelu on mielestäni ok niin kauan kuin se ei vahingoita kroppaa tai siitä ei tule pakkomielle. Siinä vaiheessa, kun ei voi mennä mihinkään ilman sotamaalausta, on jatkuvasti tyytymätön itseensä tai vetää luonnottoman kireää dieettiä saavuttaaksen tietyn rasvaprosentin tai vaatekoon, ollaan kuitenkin vaarallisilla vesillä. Näissä tilanteissa haluaisin ammentaa itseensä tyytymättömille/ ulkonäöstään epävarmoille aimo annoksen armollisuutta ja lempeyttä omaa kehoa kohtaa. Muituttaa siitä, että kaikkein tärkeintä oikeasti on, että kroppa toimii ja voi hyvin. Siis niin hyvin kuin voi voida olemassa olevat rajoitteet ja mahdolliset sairaudet huomioiden. Että elämä ei muutu paremmaksi täyttämällä rinnat silikonilla tai laihtumalla ne kuuluisat viisi viimeistä "ulkonäkökiloa". Että olisi hyvä loputtoman kehon muokkaamisen sijaan etsiä asioita, jotka oikeasti tuovat tyytyväisyyttä pitkälläkin aikavälillä. Vahvistaa itsetuntoa. Löytää elämään syvempää tarkoituksellisuutta jostakin. Koska harvoinpa ne korjaamisen kohteet loppuvat siihen yhteen, vaan yleensä paranneltavaa löytyy aina vain lisää. Koska milloinpa kroppa olisi täydellinen - ainakaan perfektionistin mielestä?

Tiedän, että tämä menee joidenkin mielestä varmasti kategoriaan

ällöttävät lässynlää pehmotekstit. Siitä huolimatta haluan kannustaa jokaista kiinnittämään virheiden ja puutteiden sijaan huomita siihen, mikä omassa kropassa on hyvin ja toimii. Ja jos pystytte, niin kivojen asioiden etsiminen omasta ulkonäöstäkään ei ole pahitteeksi. Hyvän huomaaminen tekee tyytyväisemmäksi, kuin virheisiin takertuminen.

Tänäänkin olen onnellinen siitä, että kolhiintuneet käpäläni toimivat taas normaalisti ja nautin siitä, miten reisilihakseni kuljettavat minua vahvoina pyörämatkalla kauniissa kevätauringossa :-).